Poliisi kertoo Helsingin poliisin valtakunnallisen ihmiskaupparikosten tutkintaryhmän saaneen esitutkinnan valmiiksi törkeästä paritusrikoksesta.
Useita vuosia kestänyt rikoskokonaisuus on tapahtunut eri puolilla Suomea. Poliisi tunnisti esitutkinnan aikana kolmisenkymmentä henkilöä, jotka työskentelivät paritusorganisaatiolle tehden seksityötä.
Esitutkinnassa esille tulleiden todisteiden mukaan seksityö painottui pääkaupunkiseudulle, mutta sitä tehtiin myös kaikissa Suomen suurimmissa kaupungeissa. Esitutkinnassa selvitettiin tapahtumia, jotka olivat kestäneet vuosien 2018 -2024 välisen ajan.
Niin kaikki rikoksista epäillyt kuin paritetut seksityöläiset ovat kotoisin Unkarista. Jutussa on viisi epäiltyä, jotka kuuluvat samaan perhepiiriin.
– Epäillyillä oli erilaisia rooleja paritusorganisaatiossa. Pääepäilty on noin 30-vuotias unkarilainen nainen, joka on vangittuna Suomessa. Myös neljä muuta paritustoiminnasta epäiltyä ovat edelleen tutkintavankeudessa.
– Valtakunnallinen ihmiskaupparikosten tutkintaryhmä teki tutkintaa yhteistyössä Unkarin esitutkintaviranomaisten kanssa.
– Apua saatiin myös muista poliisiyksiköistä, poliisin, tullin ja rajan yhteisestä matkustajatietojärjestelmästä, rajavartiolaitokselta ja Europolilta, asian tutkinnanjohtaja rikosylikomisaario Hannu Kortelainen kertoo.
Tiedotteen mukaan seksipalveluiden myyntiä ja paritustoimintaa pyöritettiin lyhytaikaisissa vuokra-asunnoissa, missä työjaksot kestivät kahdesta kolmeen viikkoon. Tutkinnassa tuli ilmi myös pidempiä työjaksoja.
– Parituksen kohteena olleet henkilöt vaihtoivat asuntoa ja kaupunkia yleensä kolmen tai neljän päivän välein, mutta he saattoivat työskennellä suurissa kaupungeissa pidempäänkin.
– Paritustoiminnan liikevaihdoksi on laskettu 1,2 miljoonaa euroa, joista rikoshyödyn osuus on noin 600 000 euroa. Parittajan osuus seksin myymisestä saaduista tuloista oli 50 prosenttia, Kortelainen summaa.
Lähde: Poliisi