Nämä lahjat ovat kiellettyjä opettajalle!

Tulevana viikonloppuna juhlistetaan monessa paikkaa koulun päättymistä. Opetushallituksen arvion mukaan tänä vuonna peruskoulun päättää noin 63 000 yhdeksäsluokkalaista ja ylioppilaaksi valmistuu lähes 25 000.

Moni koulutiensä päättävä haluaa myös muistaa opettajaa pienellä lahjalla tai vaikkapa pullollisella kuohuvaa. Rikosmedia listasi opetushallituksen listaamat ”lahjat”, mitkä on hyvä jättää ostamatta opettajalle.

Alkoholi

Varsinkaan peruskoulun päättävän ei kannata toimittaa äidin tai isän hankkimaa pullollista kuohuvaa opettajalle, sillä alkoholin hallussapito alaikäisenä on kielletty Suomen lain mukaan.

Pahimmassa tapauksessa poliisin kirjatessa rikosilmoituksen lain rikkomisesta saa asiasta tiedon myös sosiaaliviranomaiset, mistä jää ikävä merkintä vuosiksi poliisin ja sosiaaliviranomaisten kirjoihin ja kansiin.

Sen puolestaan henkilöt, jotka päättävät lukion ja ovat syntyneet alkuvuodesta voivat toimittaa tai hankkia alkoholia opettajalle lahjaksi.

Lahjakortit

Moni luulee ja pähkäilee, että helppo lahja opettajan muistamiseen olisi lahjakortti, mihin on ladattu rahaa tai palveluita.

Opetushallituksen suosituksen mukaan opettajaa ei kuitenkaan tulisi muistaa myöskään lahjakortilla, sillä sen saattaa joku taho tai henkilö tulkita lahjuksen antamiseksi, jostain hyödykkeestä kuten paremmasta numerosta oppilasta kohtaan.

Näiden ohjeiden kautta rikosmedia.fi toivottaa kaikille koulunsa päättäneille hyvää kesää ja onnea tulevaan elämään!

Lähde: Opetushallitus