Näitä rikkomuksia poliisi valvoo Juhannusliikenteessä

Poliisi tiedottaa suorittavansa jokavuotiseen tapaansa valvontaa niin meno- kuin paluuliikenteeseen juhannuksen aikana Suomen pääväylien läheisyydessä.

Poliisin mukaan se valvoo myös tänä vuonna liikennettä niin tunnuksellisilla kuin tunnuksettomilla ajoneuvoillaan sekä automaattivalvontalaittein. Valvonnan pääpaino on ajonopeuksissa, ohituksissa ja ajoetäisyyksissä, sekä päihdevalvonnassa sekä maalla että vesillä.

Poliisi neuvoo kansalaisia jättämään turhan kiireen pois. Poliisi myös muistuttaa, että ruuhkaliikenteessä ohittaminen ei kannata, koska ajallisesti säästöä syntyy vähän, mutta vaaratilanteita sitäkin enemmän.

Vain selvänä rattiin ja ruoriin

Juhannusaattona ja -päivänä ohjelmassa on myös tehostettua rattijuopumusvalvontaa. Poliisin mukaan se tekee näkyvästi rattijuopumusvalvontaa myös vesillä.

– Valvonnassa kiinnitetään huomiota kuljettajan ajokykyyn myös sellaisissa tilanteissa, joissa päihtymys selvästi vaikuttaa kuljettajan ajokykyyn, mutta puhalluskokeen perusteella ei epäillä syyllisyyttä rattijuopumukseen.

– Tieliikennelain mukaan matkanteko voidaan tällaisissa tapauksissa kieltää tai estää, kunnes kuljettajan elimistössä ei enää ole havaittavaa määrää alkoholia, täsmentää poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta poliisin tiedotteessa.

Lähde: Poliisi