Näin poliisi valvoo päättäjäisiä!

Tulevana viikonloppuna moni nuori päättää koulunsa ja osa jatkaa ensi vuonna. Kuitenkin joka vuotinen tapa niin nuorisolla kuin vanhemmilla koulunsa päättäneillä on kokoontua juhlistamaan koulujen loppumista isoissa massoissa puistoihin ja ravintoloihin.

Länsi-Uudenmaan poliisi tiedottaa valvovansa koulujen päättymistä ja nuorten kokoontumisia laajamittaisesti. Rikosmedian tietojen mukaan samaista tapaa ja ohjeistusta käyttävät myös muut poliisialueet valtakunnallisesti.

Poliisi paljastaakin tiedotteessaan valvovansa nuorten kokoontumisia näkyvästi. Se tulee puuttumaan matalalla kynnyksellä nuorten päihteiden käyttöön sekä valvoo mahdollisten toiselle vaaraa aiheuttavien esineiden hallussapitoa matalalla kynnyksellä.

Vanhemmille poliisilla on tuttu jokavuotinen viesti.

– Sopikaa kotiintuloaika ja se, miten nuori pääsee kotiin. Jutelkaa, missä nuori aikoo iltaa viettää, jotta tiedätte, mistä häntä voitte tavoitella. Nuori on ensisijaisesti teidän vastuullanne. Sekä nuoren että huoltajan on hyvä ladata puhelimen akku täyteen ja pitää äänet päällä.

– Näin perheen sisällä tavoitetaan toinen toisensa ja vakavammassa tilanteessa viranomaiset, kuten poliisi, ensihoito tai sosiaalityöntekijä, saavat yhteyden huoltajaan. 

– Jos et pääse käymään nuorten ajanviettopaikalla, hyvä tapa tarkastaa nuoren kunto on soittaa videopuheluita illan aikana, sukunimellään Lindfors tiedotteessa esiintyvä poliisi muistuttaa.

Poliisi tiedottaa käyttävänsä tänä vuonna valvonnassa runsaasti erilaista kalustoa, kuten poliisiautoja ja poliisimoottoripyöriä. 

Lisäksi se kertoo jalkautuvansa etenkin puistoihin nuorten pariin sekä käyttävänsä myös poliisipolkupyöriä sekä droneja.

Lähde: Poliisi.