Näin moni pääsi poliisikouluun!

Poliisi tiedotti poliisikoulutukseen hakeneen tänä vuonna yli 5 200 hakijaa, joista 500 onnekasta ja kovakuntoisinta lunasti itselleen paikkansa poliisikoulun penkille.

Aloituspaikkojen määrää lisättiin tänä vuonna sadalla paikalla Eduskunnan hallitusohjelman mukaisesti.

– Tänä vuonna alkaviin poliisi (AMK) -tutkinnon koulutuksiin oli ennätysmäärä hakijoita, 5 220. Edellisen kerran yli viiden tuhannen hakijamäärään on päästy ennen koronapandemiaa.

– Hakijoita oli yli kymmenen aloituspaikkaa kohti, ja koulutuksen kaikki aloituspaikat saatiin täytettyä. Aloituspaikkoja oli tälle vuodelle 500, mikä on sata enemmän kuin aiempina vuosina, koska niitä nostettiin vastaamaan poliisien määrä hallitusohjelman mukaiseksi.

– Nykyisellä opiskelijamäärällä kyetään vastaamaan tavoitteeseen lisätä poliisien määrää 8 000 henkilötyövuoteen hallituskauden loppuun mennessä, sanoo Poliisiammattikorkeakoulun rehtori Marko Laitinen.

Tampereella sijaitseva Polamk ei ole mukana yhteishaussa. Poliisin koutukseen on neljä hakujaksoa ja koulutuksia alkaa neljästi vuodessa.

Ruotsinkielinen koulutus alkaa puolentoista vuoden välein. Hakijamäärät tilastoidaan koulutuksen aloitusvuoden mukaan, ei kalenterivuosittain.

Lähde: Poliisi