Miljoonien eurojen petossarja S-pankissa!

Poliisi tiedottaa saaneensa valmiiksi esitutkinnan massiivisesta petossarjasta, mikä aiheutti kesällä 2022 kaikkiaan noin 1,3 miljoonan euron rikosvahingot. 

Samaisen vuoden toukokuussa alkaneessa petossarjassa S-pankin pankkiasiakkaiden tileiltä tehtiin luvattomia tilisiirtoja. Maksujen saajana oli muun muassa kasinoille maksunvälityspalveluita tarjoava ulkomainen yhtiö.

– Yhdestäkään rikosilmoituksesta ei ilmennyt, että asiakkaat olisivat tienneet joutuneensa millään tavalla huijatuksi tai seuranneet vahingossa esimerkiksi tekaistuja linkkejä, toteaa tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Klaus Geiger.

Esitutkinnan aikana selvisi, että S-pankilla oli ollut tietoturvahaavoittuvuus kesän 2022 ajan. Epäillyt hyödynsivät petossarjassa pankkiohjelman haavoittuvuutta. Laajasta petosvyyhdistä kirjattiin kaikkiaan 231 rikosilmoitusta.

– Yhdessä toisen epäillyn kanssa hän kirjautui asiakkaiden tileille, siirsi rahaa nettikasinoille maksuvälinepalvelua käyttämällä ja siirsi lopulta saamansa voitot eri palvelua käyttämällä tileilleen. Myöhemmin he saivat haettua jopa 60 000 euron arvoisia lainoja hyödyntämällä mobiilivarmennetta. 

– Kokonaisuuteen liittyi myös lukuisia rahanpesijöitä, joiden jäljille poliisi pääsi muun muassa rahaliikennettä seuraamalla. Oman haasteensa jäljitystyöhön toi se, että epäillyt olivat käyttäneet varojen siirtelyssä hyödyksi ulkomaisia pankkipalveluita, kasinoita ja kryptovaluuttakasinoita, Geiger kertoo.

S-pankki sai korjattua haavoittuvuutensa elokuussa 2022, jolloin myös rikolliset teot loppuivat.

Poliisi kertoo ottaneensa rikoksista epäillyt kiinni elo-syyskuun 2022 aikana. Poliisi on saanut palautettua osan rahoista.

Esitutkinnan aikana rikosnimikkeinä ovat olleet törkeät maksuvälinepetokset sekä törkeä rahanpesu. Asia on siirtymässä pian syyteharkintaan.

Lähde: Poliisi