Eilen (1.10.) järjestettiin Eduskuntatalon edustalla mielenosoitus Hamppupuolueen toimesta kansalaisvaikuttamisen päivän kunniaksi.
Suomen Hamppupuolueen ideoimassa mielenosoitus ei ehtinyt edes kunnolla alkaa kun poliisi päätti kerätä talteen Hamppupuolueen paikalle tuomat kasvit, jotka sen oli tarkoitus jakaa ensisijaisesti kansanedustajille.
Poliisi aloitti takavarikoinnin samantien kun hamppupuolueen edustajat nostivat kasvit autostaan pois. Hamppupuolue tiedotti ennen mielenosoitusta jakavansa noin 200 hamppukasvia.
Rikosmedian tietojen mukaan mielenosoitus sujui Eduskuntatalon edustalla rauhanomaisesti poliisin tekemästä takavarikosta huolimatta.
Parin tunnin mittaiseksi mielenosoitukseksi aiottuun tilaisuuteen virkavallan lisäksi oli saapunut vain”reilu kourallinen” hampun ja sen laillistamisen puolesta puhuvia mielenosoittajia.
Myös joku aika sitten tuomion marihuanan polttamisesta julkisellapaikalla saanut ex-kansanedustaja Veltto Virtanen oli paikalla mielenosoituksessa. Virtanen piti muun muassa puheen tapahtumassa.